Paljain jaloin -duo sai alkunsa Kotkassa syksyllä 2016, kun Jere pyysi Hannan mukaan laulajaksi uuteen projektiin. Taustalla oli Jeren innostus amerikkalaiseen bluegrassiin ja amerikkalaiseen nykygospeliin, jonka Jere lopulta musiikillisella tiellään löysi. Jerelle syntyi voimakas tarve siirtää tätä innostusta ja herätystä myös suomalaiseen yleisöön.
Jere oli jo aiemmin tehnyt paljon omaa gospelmusiikkia, mutta nyt uudet amerikkalaiset laulut alkoivat kääntyä suomeksi ensin omassa päässä ja sitten yhteistyössä Tuukka Liukkosen sekä myöhemmin Lauri Thurénin kanssa. Taustalla oli Jeren kokemus, että suurempi suomalainen kristittyjen joukko haluaa kuunnella laulunsa mieluiten suomeksi.
Paljain jaloin -duo syntyi siis soittamisen, esittämisen ja innostuksen jakamisen ilosta ja tarpeesta. Esitettävät laulut ovat monin tavoin merkityksellisiä ja puhuttelevia Jerelle ja Hannalle.
”Me olemme palvelemassa Jumalaa nöyrinä ja herkällä sydämellä.” -Jere
Takaisin alkuun